Nii että mikä Naurava?

Naurava lankakerähän sai alkunsa kun olin aivan pieni 4-vuotias tyttö joka kattoi vuoroin mummujensa kädentaitoja ja halusi oppia. Ja kas, pian neuloin jo eestaas puikkoa mummin antiikkisohvalla kultaisesta neulelangasta, joka kimmelsi kauniisti hämärässä. Hetki jäi mieleen, kun rakas edesmennyt pappani sanoi "tytöllä on taitoa". Bling, olin koukussa - minua kehuttiin. Se oli harvinainen tunne pienelle, itsensä rumaksi ankanpojaksi tunteneelle tytölle joka edelleen 31 vuoden iässä kipuilee riittämättömyyden ja erilaisuutensa kanssa. Mutta nykyään vain vähän. Olenhan melko yhteisön ja elämän itelleni rakentanut! Tai sitten jo höpsähtänyt.

Toinen mummuni oli hirveän nopea neulomaan sukkia, ja katsoin vierestä haluten oppia saman tahdin. Ja opinkin. Mummulassa veljeni kanssa istuttiin sohovalla ja virkattiin pitkiä ketjusilmukkamatoja joilla korjattiin jos mitä jäkismaaleja.

Surullisen mutta omapäisen taiteilijan sielu on läpi elämän pitänyt otteessaan. Koen, että oon aina ollu vähän liian herkkä elämään omaa rusoista ja paikoin synkkääkin elämääni ja siksi uppoutunu fantasiamaailmaan, kuten Pottereihin ja neuleisiin.

Käsitöillä oon saanu tuotua sen onnen ja ilon niin itelle ku muillekin; lämpimän halauksen villapaidan ja sukkien muodossa, lohduttavan neulotun nallen lämmön kainalossa. Siitä tuli pian mun supervoima. Läpi yläasteen ja lukion neuloin tauoilla; onneksi olen tuittu ja "perhana minä vielä näytän teille" ajatuksilla varustettu, kun käsityökassiani potkastii ja neulomiselle naurettiin. Monet pilkanneet onki vuosien varrella liittyneet mun fanien ja tilaajien joukkoon. Näytinpäs teille! Tai sitte ne ei ees tiedä kuka oon. Sama se.

Yksi harvoista lapsuudenystävistäni oli pieni, herkkä ja jääräpäinen naapurintyttö taiteilijaperheestä. Sieltä syttyi näyttämisen- ja oppimisenhalu piirtää taitavasti. Jokainen merkittävä ihmissuhde on mulle tuonu lisää taiteellista sisältöä, kun aattelin jo pienenä että mitä vaa voi oppia jos haluaa. Pianonsoitonki opettelin aivan itte ilman apua, tukea saati oikiastaan kannustusta. Jääräpäisyys on mun suuri voimavara! Ja suurin kirous. Kuinka se oiski heleppoa lukea kirjat suomeksi eikä aina alkuperäiskielellä, jos se on ruottia tai enkkua. Mut eikse nii oo että kehitys loppuu tyytyväisyyteen?!

Kuten osa tietääki, minä suunnittelen itte kaikkien neulomieni ja virkkaamieni asioien mallit ja niitä malleja toisinaan teen julki ja myyntiin muien iloksi. Rakkain tekemäni malli on silti se yläasteella suunnittelemani vähän rassukan näkönen nallukka joka varmaankin oli mun sisimmästä se pieni tyttö joka vain halusi olla rakastettu ja halattu. Ja joka kerta kun joku kehuu värjäämiäni lankoja tai käsitöitäni niin tuntuu kuin joku halaisikin tätä pientä tyttöä ja kuiskaisi sille "olet tärkeä".

Elämä vie eteenpäin, rakastuin ja menin naimisii pösilön mieheni kaa. Sairastuttuani Pseudotumor cerebriin 2015 jäin pois työelämästä ja pistin sivustoni kasaan sillä ajatuksella, että on joku väylä misä purkaa ajatuksia ja näyttää itelleen pahoina päivinä että ollaan päästy kuitenki jo näi pitkälle. Siitä tuliki sitte tärkee yhteisö monelle muulleki jolle elämä on pistäny kampoihi ja anto tunteen siitä että ei olla yksin. Mulla on kyllä semmonen raudanluja sisu ja kyky ollu aina nähä se hyvä tässä maailmassa. Ja persaukisuus on kans ollu hyvä motivaatio. Ehkä yks parhain?

Neuloin yhessä vaiheessa reilun 400 paria sukkia vuodessa ja haaveilin ja suunnittelin että hitto vie haluan kehittää ja kehittyä. Aloinki sit suunnittelee ihania mekkoja ja paitoja ja lapset kun tuli maailmaan, pitihä niileki tehä ihania kamppeita. Tietty siinäki opettelin itte miten pyllyn lisäykset tehään vaikka pääsis helepommallaki, mutta mää oon aina menny sen haastavimman tai luovimman kautta että kyllähän minä itsekin osaan.

Lankavärjäämöä suunnittelin vuosia ja viimein toteutin sen kun olin saanu laskettua, itse tietenkin, kaikki kemialliset ja matemaattiset laskut ja päättää miten MINÄ haluan värjätä. Turvallisesti, koska pienet lapset, joten käytän elintarvikevärejä; lapset osallistuu usein värjäilyyn ja tästä onki muotoutunu upea perheyritys meille joka tuo hirveen laajasti iloa kaikkialle!

Ja jälleen, näyttämisenhaluinen minä päätti haastaa itseään ja näyttää osaamisensa. Yllättävää? No ei oikiastaan. Sanoin kaikille teille tilaajilleni, että kerro millaisen värjätyn langan haluat - minä teen. Pääasiassa niitä olenkin tässä toteuttanut ja rakentanu myös sen ansiosta melko suuren värivalikoiman, facebookin puolella on useampi sata värivaihtoehtoa. Mikäs sen hauskempaa, keksiä koko ajan uusia ihania sävyjä ja toteuttaa toisten pyyntöjä? Oon koukussa.

Niin, sellainenpa minä oon. Äärimmäisen moniulotteinen luonne, hyvin positiivinen ja täysiä elävä vaikeasta sairauesta huolimatta. Joka päivä potkimassa itteään vielä kauemmas ja parempaan suuntaan. Antaisin silti kenkänikin jalasta, jos joku niitä tarttis ja ilahtuisi siitä ja erittäin paljon me tehdäänki hyväntekeväisyyttä. Minä saan hyvän mielen siitä, kun lankani ja käsityöni ovat nii hurjan suosittuja ja haluan välittää sitä hyvää mieltäni niin pitkälle kuin se vain voi kantaa.

Kiitos että luit. Lämmin halaus minulta sille sinun sielusi pienelle sopukalle, jossa koet olevasi jotain muuta kuin täydellinen sellaisenaan.

Kuten Tolkien aikanaan kirjoitti: Not all those who wander are lost. On ihan ok olla outo, ajelehtia elämässä asiasta toisee ja olla joka päivä eri mieltä itsensä kanssa. Pysytään kaikki Minuinamme!

Neulemisiin! Naurava lankakerä